Pari viimestä päivää on ollut tosi lämmintä, joten aika on kulunut lähinnä laiturilla maatessa ja järvessä uidessa. Kamera on kuitenkin ollut aina käsillä, ja tässä taas muutamia erittäin mielenkiintoisia kuvia (:
Etenkin tuo vesiroiskekuva on mielestäni onnistunut, ja PIENELLÄ muokkauksella sain siitä vieläkin paremman :) Kuka huomaa, että siinä on oikeasti kaksi kuvaa yhdistettynä?
Pikkuhiljaa alan pakkailla laukkuani rippileiriä varten... olen nimittäin menossa Päiväkumpuun musiikkiriparille, ja odotan innolla tapaavani kaikki ne ihanat ihmiset, joihin olen jo saanut tutustua Päiväkummun oman foorumin välityksellä.
Sinnekin on pakko ottaa kamera mukaan, joten pääsette varmasti nauttimaan kuvistani!
12.7.2011
10.7.2011
6.7.2011
summer
4.7 mulla oli synttärit ja täytin 15 vuotta (: Juhlittiin sitä kotona kutsumalla isovanhemmat kylään. Lahjaksi sain rahaa, herkkuja, ihanan jäätelökirjan sekä Oonalta kaksi suloista korua ja söpön pussukan.
Eilen kävin parhaan ystäväni Oonan luona Lappeenrannassa, ja oli aivan superkivaa! Oona oli tosi herttainen ja mukava ja alku-ujoudesta huolimatta juttu luisti ja tultiin toimeen hienosti. Kiitos upeasta päivästä!
Oona & kanelipulla ♥
Etsin Lappeenrannasta itselleni rippijuhlakenkiä. Niitä ei löytynyt, mutta bongattiin aika erikoiset kengät hyllystä. Kesti vähän aikaa tajuta, miten tuo korkokenkä näytti niin oudolta.
Satamasta löyty ihQu keinukaruselli, ja verestin lapsuuden Linnanmäkimuistoja kyseisessä laitteessa. Kivahan se oli edelleen! Parasta oli kuitenkin, että laitteessa kävi lähinnä viisivuotiaita + minä :D
Tässä on ne IHANAT korut jotka Oona anto mulle synttärilahjaksi. Uudet lempikoruni <3
Onnistuin nappaamaan hienon kuvan pilvestä, joka on sydämen muotoinen.
Onneksi asutaan ihan järven rannalla, niin ei tarvitse kärsiä tukalista helteistä, vaan pääsee pulahtamaan viileään veteen aina kun siltä tuntuu.
Taidetta :)
Ja loppuun pakolliset söpöilykuvat gerbuista ♥
Veronica Maggio - Jag kommer

2.7.2011
canadian dream
Heti kesäloman alettua lähdin isäni kanssa Kanadaan isosiskoni Mimmin luo, joka toimi au-pairina vuoden ajan. Asuimme Mimmin isäntäperheen luona Chilliwackissa, lähellä Vancouveria. Vietimme 12 ikimuistoista päivää matkustellen, tutustuen kanadalaisiin ihmisiin, syöden hyvää ruokaa ja vähän pelätenkin, sillä Mimmi joutui sairaalaan. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin!
Ollessamme Kanadassa siellä olivat menossa Stanley-cupin viimeiset pelit, jossa ratkottaisiin NHL:n playoff-pelien voittajajoukkue. Vastakkain olivat Vancouverin Canucksit sekä Bostonin Bruinssit. Kanadassa kaikki ovat jääkiekkohulluja, ja pelejä seurataan suurella mielenkiinnolla. Fanitus meni äärirajoilleen, kun Vancouver hävisi. Pääsimme seuraamaan yhtä peliä, jonka Canucksit voittivat, mutta onneksi emme olleet viimeisen pelin aikana Vancouverissa, sillä siellä kaikki meni häviön takia aivan överiksi. Oli tappeluita, liikkeiden ikkunat rikottiin ja ne ryöstettiin, roskiksia ja autoja poltettiin ja autoistakin vietiin tavaraa. Pelin jälkeisenä päivänä televisiossa näytettiin vain mellakoita.
Vierailimme Whistlerissä, joka toimi osittain vuoden 2010 Vancouverin talviolympialaisten kisapaikkana, ja matkustimme 'Peak2Peak' gondoleilla vuorille. Näkymät olivat aika hulppeat, täytyy myöntää.
Löysin vuorilta yllättäen karhun. Tuli siinä vähän tapeltua, mutta lopuksi me sovittiin, ja pääsin kunnon karhunhalaukseen! ( Nähtiin me matkan aikana kyllä oikeakin karhu, se kyykötti jollain pellolla... )
Pakolliset pelleilykuvat gondolissa, jossa ei sattumalta ollut muita kuin me kolme.
Lisäksi Whistlerissä oli myös kauppa nimeltä COWS, jossa myytiin jäätelöä sekä kaikkea lehmätavaraa. Varsinkin lehmäaiheiset paidat olivat huippuja. Teksteinä oli mm. Mootube, Farmbook, Angry Herds, Cowchester Moonited ja Justin Beefer.
Vierailtiin myös Hell's gatesilla.
Mimmi suoritti babtismin eli aikuiskasteen ja olimme paikalla juhlistamassa tilannetta.
Kävimme katsomassa valaita. Niitäkin nähtiin, mutta myös komea kotka onnistuttiin saamaan kuviin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)